Höpö
Sukupuoli: narttu
Koko: keskikokoinen
Syntymäaika: 11/2014
12.2.2016
Valitettavasti saimme suru-uutisen: Höpö on menehtynyt.
7.7.2015
Voi Höpöä. Höpö on edelleen varovainen tyttö vaikka uteliaana vieressä tapahtumia seuraakin. Sitä saa kevyesti sipaista, mutta kunnolla rapsutettavaksi ei Höpö tohdi jäädä.
Ihmisten ollessa aitauksessa Höpö on kuitenkin niin rentoutunut, että leikkii ja juoksee muiden koirien kanssa minkä kerkiää. Höpö tulee usein ihan lähelle nuuhkimaan, mutta ottaa sitten muutaman askeleen taaksepäin ja jatkaa touhujaan. Muiden koirien kanssa Höpö vaikuttaisi tulevan hyvin toimeen.
Mikään menetetty tapaus Höpö ei ole, mutta varovaisuudestaan johtuen se tarvitsee rauhallisen omistajan, jolla on aikaa ja kärsivällisyyttä. Kunpa Höpö voisi päästä paremman elämän makuun jo tänä kesänä.
23.2.2015
Tummat pennunsilmät tutkivat maailmaa: löytyykö minullekin jostain turvallinen koti? Höpö on vielä ujo tyttö, joka haluaisi pian kotiin reipastumaan.
Höpö on Töpön sisko, eikä pentujen taustoista tiedetä paljonkaan. Sisarukset joutuivat yhdessä Irinan tarhalle, jossa ne nyt haaveilevat oman kodin lämmöstä ja huolehtivista omistajista.
Toistaiseksi Höpö katsoo paremmaksi pysytellä kopin turvissa, kun aitaukseen tulee outoja ihmisiä, mutta rauhallisella totuttelulla sille varmaankin valkenee, ettei kaikki tuntematon ole pahasta. Sylissä Höpö kuitenkin on rauhallinen ja antaa kiltisti vieraankin ihmisen nostaa syliin.
Koska Höpö niin kovasti vielä arkailee uusia asioita ja ihmisiä, etsii se sellaista omistajaa, joka jaksaa ja haluaa sopeuttaa ujoa pentua uusiin tilanteisiin. Voi olla, että Höpö reipastuu hyvinkin äkkiä uudessa kodissa, mutta joka tapauksessa pitää varautua siihen, että Höpö tulee tarvitsemaan aikaa ja sitkeyttä ylläviin ja uusiin asioihin ja ihmisiin sopeutumisessa.
Aivan mainio asia uudessa kodissa olisi vanhempi kiltti ja reipas koira, jonka johdolla Höpö saisi opiskella elämää. Oletettavasti Höpöstä kasvaa keskikokoinen koira.
Viipurin koirat - Höpö 7.3.2015
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.