Noona
Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: keskikokoinen (n. 60 cm)
Syntymäaika: 2013
18.8.2015
Ikäväksemme saimme kuulla, että Noona on hävinnyt tarhalta. Ehkäpä se sai kodin tai sitten se palaa itsekseen jossain vaiheessa takaisin tarhalle.
7.7.2015
Ihmisrakas ja ystävällinen Noona-mamma etsii nyt omaa ihmistä.
Noona on mitä rakastettavin koiratyttö ja uskomatonta kyllä - edelleen vailla kotia! Yhdistyksen väen saapuessa tarhalle, löntystää Noona nokosilta herättyään unisena, mutta iloisena tarhakävijöitä vastaan. Häntä heiluu onnellisena ja tyttö heittäytyykin samantien selälleen rapsuteltavaksi. Parempaa herätystä ei olisi voinut toivoa!
Noona on siinä mielessä onnellisessa asemassa tarhalla, että sen ei tarvitse koko ajan olla lukittuna ahtaaseen aitaukseen. Päivisin Noona saa kulkea tarhan alueella vapaana eikä tyttö poistu alueelta minnekään. Noona pääsi myös lyhyelle hihnakävelylle ja näytti, mitä tämä mamma osaa! Paimenkoiramaisesti Noona kulki vierellä ottaen kontaktia taluttajaansa eikä paremmin olisi voinut sujua.
Noona on sulattanut jo monia sydämiä eikä ihme, sillä tähän tyttöön on vaikea olla rakastumatta. Noonasta saa takuulla uskollisen ystävän loppuelämäksi, ja onnellinen on se ihminen, kuka tämän tytön omakseen saa.
Noonalla on hassu tapa nyrpistellä ja irvistellä, mutta mitään pahaa se ei sillä tarkoita, vaan ehkä se on pikemminkin sen tapa hymyillä.
Viipurin koirat - Noona & Borya kävelyllä 6.7.2015
19.3.2015
Noona ja sen kolme pentua tuotiin Irinan tarhalle alkuvuodesta. Ensi alkuun emokoira suhtautui tarhavieraisiin kovin epäillen, mutta pian se jo huomasi, ettei kaikkia ihmisiä tarvitsekaan pelätä. Alussa Noonan lihaskunnossakaan ei ollut kehumista, mutta tarhahoito on tässä tapauksessa auttanut voinnin kohoamisessa.
Harmaan turkin luomaa vaikutelmaa sudesta vahvistaa Noonan ääntely, joka haukkumisen sijaan on jonkinlaista joikumista. Villi se ei kuitenkaan ole, vaan äärimmäisen ihmisystävällinen. Pennut vastaavat emolleen samalla tavalla laulellen.
Noona tarvitsee kodin, jossa sen tarinoita jaksetaan kuunnella, jossa sitä rohkaistaan edelleen luottamaan ihmiseen ja elämään, ja jossa karun alkuelämän mahdollisesti jättämät jäljet hoidetaan reippaillen ja koiramaisia asioita harrastaen.
Viipurin koirat - Noona 13.6.2015
Viipurin koirat - Noona 31.1.2015
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.