Edwin

Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: keskikokoinen (n. 50 cm)
Syntymäaika: 3/2017

15.8.2017
Valloittava pystykorva Edwin tuo takuulla iloa ja elämää taloon! Edwin on kovin ihmisrakas pentu, joka jää murheellisen näköisenä portille katselemaan ihmisten lähtöä.

Edwinin menneisyydestä ei ole tietoa. Syystä tai toisesta joku on halunnut tästä ystävällisestä ja ihmisrakkaasta pennusta eroon ja se on päätynyt tarhalle. Tarhaelämä on ihan siedettävää. Ympärillä on kavereita joista saa tukea ja turvaa, nälkää ei tarvitse nähdä eikä liikennettä pelätä. Elo tarhalla on kuitenkin ankeaa eikä se ole hyvä kasvuympäristö pienelle pennulle. Omaa ihmistä Edwinillä ei ole vaan se joutuu tyytymään siihen, että pidempiä seurustelutuokioita ihmisten kanssa on tarjolla yleensä vain silloin kun tarhavieraat saapuvat eli muutaman kerran viikossa. Tarhan työntekijät toki siivoavat aitaukset, syöttävät ja juottavat koirat, mutta aitauksia ja koiria on paljon eikä resursseja niiden kanssa seurusteluun juuri ole.

Edwin on reipas, iloinen ja sosiaalinen poika, joka muiden innokkaiden pentujen tavoin olisi kovasti kapuamassa syliin. Syliin päästyään Edwin onkin hiukan ihmeissään ja katselee alkuun hämmentyneenä ympärilleen: "Olikohan tämä sittenkään kovin viisasta?". Kun poikaa vähän hellästi rapsuttelee ja sille juttelee lempeällä äänellä mukavia, haihtuu jännitys pois ja Edwin innostuukin kovasti vispaamaan häntäänsä.

Edwin on utelias, reipas ja vilkas pentu eli juuri sellainen kuin pennun kuuluukin olla. Edwin toivoisi kovasti, että Suomessa sitä odottaisi kunnollinen ja sitoutunut koti, jossa ymmärrystä ja aikaa on riittämiin. Ei voi olettaa, että Edwinillä olisi mitään kotikoiran taitoja hallussaan, sillä kukaan ei sille niitä varmasti ole opettanut. Siispä, kun Edwin astelee taloon, kaikkia asioita on lähdettävä harjoittelemaan alusta alkaen. Pikku hiljaa, asia kerrallaan. Edwin lupaa tehdä parhaansa, sillä mistään muusta tämä kultainen poika ei unelmoi enempää kuin olla rakastettu ja hyvin hoidettu perheenjäsen. Elää hyvä ja onnellinen elämä, olla jonkun paras ystävä.

Viipurin koirat - Edwin 6.12.2017

Viipurin koirat - Edwin 9.9.2017

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tai kotihoidossa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.