Cherie
Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: keskikokoinen (n. 50-55 cm)
Syntymäaika: 9/2016
16.1.2017
Vähän huolestuneen ilmeen ei kannata antaa hämätä: Cherie on oikeasti iloinen ja reipas tyttö, jota vain vähän ihmetytti syliin nostaminen.
Cherie löysi tiensä ei-toivottuna pentuna Olgan tarhalle loppuvuodesta. Cherie oli kuitenkin onnekas, kun sen kohtaloksi tuli edes koiratarha, eikä kadulle jääminen kylmyyden ja vaarojen armoille. Cherie haaveileekin pikaisesti muutosta omaan kotiin!
Cherie on mukava tyttö: se tulee sujuvasti juttuun toisten pentujen kanssa ja vieraisiin ihmisiinkin se kipittää tutustumaan innokkaasti. Ujostelua ei ole nähtävissä, kun Cherie toiveikkaana tulee katsomaan, että löytyisikö taskuista herkkuja tai saisiko vaikka vähän rapsutuksia. Syliin nostaminen on siitä kuitenkin vähän jännää. Se johtuu kuitenkin tottumuksen puutteesta, kun tarhalla ei juuri koskaan ole aikaa nostella pentuja vain silityksiä varten syliin.
Cherie kasvaa aikuisena ainakin keskikokoiseksi tytöksi. Se unelmoi kodista, jossa paikka sohvalla omistajan kainalossa on aina vapaana, ja jossa kuitenkin jaksetaan ja halutaan touhuta myös kaikkea aktivoivaa. Uusi omistaja on sellainen, joka on valmis opettamaan tarvittavat koirakansalaisen taidot ja joka ei hermostu, vaikka aina kaikki ei menisikään niin kuin Strömsössä.
Tarhalla Cherie on reipas tyttö, mutta on mahdollista, että muutto uuteen kotiin saa sen aluksi aristelemaan uusia asioita. Oletko valmis kulkemaan Cherien rinnalla ja näyttämään sille, että maailma on täynnä kaikkea kivaa?
Viipurin koirat - Cherie 18.2.2017
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.