Annukka
Sukupuoli: narttu
Koko:
Syntymäaika: 4/2015
9.9.2015
RIP Annukka.
2.9.2015
"Täällä ollaan, täällä ollaan!". Ihmisiä rakastava Annukka uneksii oman ihmisen turvallisesta kainalosta kotisohvalla.
Viipurissa asuvat ihmiset eivät juurikaan omin varoin leikkauta koiriaan ja ne saavat usein juoksennella vapaina kylillä. Niinpä ei aikaakaan, kun eräs äitikoira oli jälleen tiineenä. Iso ja pörröinen pentue näki maailman ensimmäisen kerran keväällä. Pojat löysivät kodit itselleen, mutta ilman Irinan apua kasvava tyttölauma olisi luultavasti lähetetty pian etsimään onneansa jostain muualta. Emokoira vietiin steriloitavaksi ja seitsemän koditonta pörröpäätä matkasivat Irinan koiratarhalle. Annika, Annukka, Abby, Amy, Agnes, Auri ja Alli ovat valmiita oman kodin valloitukseen!
Iloiset ruskeat silmät tapittavat innostuneina aidan takana. Pieni karvainen tyttö puhisee ja möyrii iloisena sylissä, kun vihdoinkin joku on huomannut sen! Sydämellinen Annukka paljastuu sylissä alkujännityksen jälkeen oikeaksi pusumaakariksi. Annukka vaikuttaa sosiaaliselta ja reippaalta tytöltä, joka mielellään muuttaisi jo omaan kotiin.
Pennut ovat mitä todennäköisemmin saaneet viettää pentuaikansa emonsa parissa. Niillä on ollut koti ja suurin osa pennuista on reippaita ja uteliaita ihmisten suhteen. Asumuksena on kuitenkin saattanut toimia pikemminkin ulkotarha kuin sisätilat kodinomaisessa ympäristössä. Liikaa sylittelyä pennut tuskin ovat ainakaan saaneet, sillä suurinta osaa vähän ihmetyttää sylissä oleminen.
Annukka on suloinen pentu, joka ei halua joutua enää milloinkaan vaihtamaan kotia. Tytön toiveissa onkin löytää sitoutunut ja rakastava ihminen, joka jaksaa panostaa pennun sopeuttamiseen eikä heitä hanskoja tiskiin vastoinkäymisten edessä. Nuori tyttö tulee tarvitsemaan riittävästi liikuntaa, mielekästä tekemistä, koulutusta sekä omistajansa seuraa. Mieti siis tarkoin, onhan sinulla aikaa Annukalle ainakin seuraavaksi yli kymmeneksi vuodeksi. Jos olet 100-prosenttisen varma päätöksestäsi, Annukka odottaa jo innoissaan kuulevasi sinusta!
Annukasta kasvanee aikuisena keskikokoinen koira.
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.