Dilly

Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 4/2021
Sijainti: Snezhannan tarha, Viipuri

28.9.2021
Dilly löysi kodin Viipurista.

7.9.2021
Dilly kastroitiin Viipurin Koirien tuella.

14.7.2021
Heh, tässä hymyilee pikku hurmuri nimeltä Dilly! Tarhalla elo on kurjaa, sen Dilly tietää, mutta tämän pojan aikomuksena onkin valloittaa oma koti Suomesta.

Dilly ja sen kolme sisarusta Goldie, Willy ja Billy päätyivät Snezhannan hoiviin toukokuun lopulla. Nelikko löydettiin ulkoa, mutta tarkempaa tietoa niiden menneisyydestä ei ole. Snezhanna kertoo, että Willy ja Dilly ovat reippaita ja sosiaalisia poikia. Sisarukset Goldie ja Billy ovat ainakin toistaiseksi veljiään varovaisempia. Ihmiset ja rapsutukset ovat parasta mitä Dilly tietää ja viikon paras päivä taitaa pojan mielestä olla sunnuntai, sillä silloin tarhalle saapuu useita ihania vapaaehtoisia, jotka hellittelevät ja sylittelevät pentuja. Dillya on onnistanut niinkin paljon, että se on päässyt jo harjoittelemaan ensimmäisiä askelia hihnassa tarhan ulkopuolella.

Dilly etsii sitoutunutta ja ymmärtäväistä kotia. Sellaista, jolla riittää aikaa edetä kaikessa rauhassa Dillyn pienten käpälien omaan tahtiin. Moni asia tulee olemaan Dillylle jännittävä ja uusien taitojen harjoitteluun on hyvä varata rutkasti aikaa ja kärsivällisyyttä. 

Tarhoilla kasvaneet pennut ovat olleet aiempaa vähemmän erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä, koska pandemia on rajoittanut niin suomalaisten kuin venäläistenkin vapaaehtoisten käyntejä tarhoilla. Pentujen sosiaalistuminen ihmisiin ja muihin asioihin jää silloin tavallista heikommaksi. Tämä aiheuttaa lähes poikkeuksetta arkuutta koirissa - ja vaikka koira tarhalla vaikuttaisikin reippaalta, voi se Suomeen tullessaan muuttua hyvin araksi, koska sen sosiaalistuminen on tarhaoloissa ollut puutteellista. Erityisesti miehet ja lapset aiheuttavat koirissa usein jännitystä ja pelkoa.

Koska emme itse pääse nyt tapaamaan pentuja tarhoilla, suhtaudumme jokaiseen pentuun tai nuoreen koiraan siten, että se tulee olemaan kotioloissa vähintään aluksi arka. Siksi luovutamme suoraan tarhoilta tulevat pennut ja nuoret koirat ainoastaan koteihin, jotka täyttävät seuraavat ehdot:

-koirakaveri odottamassa
-rauhallinen asuinympäristö
-aikuiskoti
-oma, aidattu piha (mieluiten omakotitalo)

Lähetäthän hakemuksen ainoastaan silloin, jos voit tarjota em. kriteerit täyttävän kodin. Jos kriteerit eivät täyty kohdallasi, tutustu Suomessa sijaiskodeissa oleviin koiriimme. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.