Henrik

Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: keskikokoinen (n. 50 cm)
Syntymäaika: 1/2017

17.1.2018
Henrik sai kodin yhdistyksen ulkopuolelta.

11.12.2017
Henrikistä on varttunut kaunis ja ihmisrakas poika - oikea hurmuri! Vieraat ihmiset otetaan suurella onnella vastaan.

Lyhyellä karvalla Henrik pärjää huonosti tarhalla ilmojen kylmetessä ja toiveissa olisikin pikainen poispääsy pakkasesta omaan kotiin. Henrik elää samassa aitauksessa useamman muun teinin kanssa ja mieluummin väistää kahinoita kuin aloittaa niitä.

Viipurin koirat - Henrik 6.12.2017

30.5.2017
Pentujoukossa yhtenä reippaimmista kirmaa upea Henrik. Olisipa onni jos puuhakas poika pääsisi pian aloittamaan oikean koiranelämän omassa kodissa.

Henrik asuu Irinan tarhalla yhdessä monen muun kodittoman pennun kanssa. Kaunis valkokirjava poika on porukan rohkeimpia tutustujia, kun ihmisvieraat saapuvat pentujen käyttöön varattuun ulkorakennukseen kamerat ja herkut mukanaan. Henrik on heti tulijoita vastassa, mutta sylissä kuvattavana oleminen taitaa sittenkin hiukan jännittää muuten urheaa poikaa. Tarhan koirapaljoudessa ihmisten huomio, rapsutukset ja tuliaisherkut ovat harvinaista huvia, joka saa pienet koiranalut sekä innostumaan että jännittämään. Toista olisi asua omassa kodissa jossa rapsutuksia ja mukavaa puuhaa olisi tarjolla joka päivä!

Touhukkaasta pikku-Henrikistä kasvaa todennäköisesti aktiivinen aikuinen koira. Henrik tarvitseekin kodin jossa jaksetaan puuhastella ja lenkkeillä koiran kanssa sittenkin kun pentuajat ovat jääneet taakse. Koiran omistaminen vaatii sitoutumista, ja adoptiota harkitessa onkin paikallaan miettiä mahtuuko koirakaveri perheeseen myös kymmenen vuoden kuluttua, ja kaikkina päivinä siinä välissä.

On mahdollista ettei Henrik ole koskaan asunut sisätiloissa ihmisten kanssa. Alussa sen kanssa täytyy siis opetella kaikki kotikoiran elämään kuuluvat kommervenkit aina sisäsiisteydestä hihnakävelyyn. Herkut ja kehuilla palkitseminen vauhdittavat tärkeiden oppien haltuunottoa, mutta uuden kodin on syytä varata harjoitteluun aikaa: jokainen koira oppii asioita omaan tahtiinsa. Reipas Henrik on saanut tarvittavat rokotukset ja se on valmis muuttamaan omaan kotiin heti kun se oikea löytyy.

Viipurin koirat - Henrik 9.9.2017

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.