Nonna
Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: keskikokoinen (n. 55 cm)
Syntymäaika: 2008
3.1.2013
Nonna sai kodin yhdistyksen ulkopuolelta.
2.12.2012
Nonnasta on kuoriutunut varsin eloisa tyttö! Se rakastaa ihmisiä koko sydämestään ja myös näyttää sen iloisesti hyppelehtimällä ja huomiota hakemalla.
Kuukauden tarhalla asumisen jälkeen Nonna on muuttunut paljon: poissa on surumielinen, olemassaoloaan anteeksipyytelevä katse ja tilalle on tullut riemukas ja vauhdikaskin tyttö! Nonna tulee hyvin toimeen toisten koirien kanssa, joten koirakaveri voi hyvin odottaa tyttöä uudessa kodissa. Nonna on jo kohtuullisen eloisa koira, joka tulee tarvitsemaan runsaasti niin lenkkeilyä kuin muutakin aktiviteettia kotiuduttuaan. Nonna on oikein valloittava ja ihana tyttö suhteellisen aktiivista koiraa etsivälle.
25.10.2012
Nonna on rauhallinen ja ystävällinen tyttö. Sen surumielinen katse painuu syvälle mieleen: Nonna kaipaa omaan kotiin.
Nonna oli löytynyt tallustelemasta Viipurin katuja yksinään. Eräs perhe oli seurannut sen roskisten kaiveluretkiä jo useamman viikon, kunnes he soittivat Irinalle ja kertoivat yksinäisestä koirasta. Perhe sanoi, että he voisivat adoptoida tytön, mikäli se olisi sterilisoitu. Niinpä Irina vei tytön eläinlääkärille leikattavaksi. Mutta kuinkas kävikään: sillä aikaa perhe oli muuttanut mieltään, enää ei koira mahtunut taloon. Niinpä Nonna tuotiin Irinan tarhalle.
Nonna on hyvin kiltti ja rauhallinen tyttö. Se on hyvin hämillään tarhalle joutumisesta, siitä kaikesta melusta, hälinästä ja hajuista. Nonna totuttelee tarhalla asumiseen ketjussa tarhan edessä. Siksi emme vielä osaa sanoa, miten Nonna tulee toimeen toisten koirien kanssa, mutta kovin vaikeaa on kuvitella, että kiltti Nonna aiheuttaisi sen suurempia ongelmia muiden koirien joukossa.
Tällä hetkellä Nonna on suorastaan passiivisen rauhallinen. Se johtuu varmasti siitä, että tarhalla asuminen on vielä niin uutta Nonnalle. Mutta tuskin tästä tytöstä silti koskaan kuoriutuu mitään ad/hd-tapausta: perusluonteeltaan Nonna on selvästi harkitsevaista ja rauhallista laatua. Ihmisistä Nonna pitää kovasti: häntä alkaa tasaisesti taputtaa maata, kun maahan käpertynyt Nonna huomaa saavansa rapsutuksia. Nonna kaipaa kovasti omaan kotiin, ja rokotusten puolesta tyttö olisi valmis muuttamaan Suomeen koska tahansa.
Huomiothan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi.