Maukka
Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: keskikokoinen (n. 55 cm)
Syntymäaika: 6/2018
Sijainti: Snezhannan tarha, Viipuri
9.4.2023
Maukka on muuttunut niin araksi, että emme enää etsi sille kotia Suomesta.
1.3.2020
Maukka sai uuden videon.
Viipurin koirat - Maukka 20.2.2020
19.10.2019
Maukasta on kasvanut komea nuorukainen. Se suhtautuu ihmisiin kovin uteliaasti, vaikka onkin samaan aikaan hieman varovainen.
Maukan sisarusparvelle ei käynyt kovin hyvä tuuri: suurin osa niistä jäi kasvamaan tarhalle. Kun söpöin pentuvaihe on ylitetty, muuttuu kodin löytyminen hyvin vaikeaksi. Suurin osa adoptoijista kun toivoo pentua, eivätkä teini-ikään kasvaneet nuoret koirat enää herätä samalla tavalla kiinnostusta.
Vuosi tarhalla on tehnyt Maukasta hieman varovaisen. Se haluaa kyllä kovasti herkkuja ja tulee niitä hakemaan kädestä, mutta silitykset ovat sen mielestä turhan jännittävä asia. Sen uteliaisuus ihmisiä kohtaan on kuitenkin suurta ja uskomme, että rauhallisessa kodissa se pääsee karistamaan ujouden niskastaan ja muuttuu ainakin oman väen kesken luottavaiseksi koirakaveriksi. Reipastumisen kannalta olisi hyvä, jos kodissa olisi jo koirakaveri valmiina odottamassa.
15.8.2019
Ihastuttavalle Maukalle lisättiin uusi video:
Viipurin koirat - Maukka 13.8.2019
25.11.2018
Ystävällinen Maukka on sympaattinen ja kiva poika. Vaikka Maukka ottaakin alkuun pienen tuumaustauon, päättää se kuitenkin tulla tekemään lähempää tuttavuutta.
Sisarukset Aisha, Arnica, Maukka, Miya, Tami, Tati ja Tuike päätyivät Snezhannan tarhalle syksyllä. Ne ovat peräisin Pietarin alueelta ja syntyivät autokorjaamon tontille. Korjaamo halusi pennuista eroon ja olisi tappanut ne ellei ulkopuoliset olisi ryhtyneet auttamaan niitä. Eräs nuori nainen yritti järjestää pennuille koteja tai edes paikkaa tarhalta, mutta monet tarhat kieltäytyivät tilanpuutteen vuoksi. Irina suostui kuitenkin ottamaan pennut vastaan ja niinpä ne haettiin tarhalle. Pentuja oli alun perin kymmenen, mutta kaikki eivät selviytyneet. Toivottavasti näiden seitsemän sisaruksen onni olisi nyt kääntymässä ja niille löytyisi vielä kodit tai hoitopaikat ennen pahimpia pakkasia.
Maukka touhottaa iloisena aitauksessaan siskojensa ja veljiensä seurassa. Se seuraa suurella mielenkiinnolla ulkopuolella liikkuvia ihmisiä ja heiluttaa riemastuneena häntäänsä aidan takana. Kun aitaukseen astuu sisään, Maukka tepsuttelee uteliaana vieressä. Se ei ihan samantien tule hakemaan rapsutuksia vaan haluaa selvästi muodostaa mielipiteensä vieraista pienen turvavälin päästä. Kun aitauksessa on hetken aikaa istuskellut ja touhunnut, tulee Maukka kuitenkin uteliaana nuuhkimaan. Pienet rapsutukset otetaan myös vastaan. Vaikka Maukkaa vähän jännittääkin, on se hyvin kiinnostunut ihmisistä ja hakeutuu mielellään ihmisten lähelle. Maukka on myös kova poika leikkimään ja osallistuu innoissaan muiden pentujen painisessioihin. Maukka istuu nätisti sylissä, mutta mikään ihan kevyt poika se ei ole ja ruoka-astialla on taidettu viettää vähän liikaa aikaa. Herkut myös maistuvat tälle pojalle ja saakin olla tarkkana, ettei ahmatti popsi sormia mukana.
Maukka on hyvin samanoloinen ja -näköinen veljensä Tamin kanssa. Parhaiten pojat erottaa toisistaan rinnassa olevasta valkoisen määrästä ja muodosta. Maukalla valkoista on vain vähän kun taas Tamilla on iso, pitkä ja selkeä valkoinen kuvio.
Monen tarhalle joutuvan pennun tavoin Maukallakaan ei ole kokemusta kotikoirana olosta. Poika on elänyt elämänsä ensivaiheet autokorjaamon pihassa ja jatkanut sieltä matkaansa koiratarhalle. Maukalla ei siis voi olla minkäänlaista käsitystä esimerkiksi sisäsiisteydestä, hihnassa kävelemisestä tai yksin olemisesta, koska kukaan ei niitä sille ole koskaan opettanut. Maukka toivoo löytävänsä jostain ymmärtäväisen ja kärsivällisen ihmisen, jonka kanssa aloittaa kotikoiran opiskelut. Toivottavaa olisi, että uudessa kodissa Maukkaa odottaisi reipas koirakaveri, josta poika voisi ottaa esimerkkiä ja tukea. Vaikka Maukka onkin ulkoisesti vähän perusjätkä, ei se halua heittää elämäänsä hukkaan masentavalla koiratarhalla.
Alla viimeisessä kuvassa on pentujen emo.
Viipurin koirat - Maukka 21.11.2018
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus. Jos harkitset kodin tarjoamista Maukalle, luethan ajatuksella myös tekstimme aran aikuisen koiran sopeuttamisesta uuteen kotiin.