Kide

Sukupuoli: narttu
Koko:
Syntymäaika: 6/2012

12.10.2012
Kide sai kodin yhdistyksen ulkopuolelta.

21.9.2012
Kide on varsinainen tytönhupakko, joka jatkuvasti vain haluaa leikkiä, leikkiä ja leikkiä pentukavereidensa kanssa.

Hauska laikukas sisarusparvi Kide, Kia, Kiira ja Kiri syntyivät viipurilaisen mummon luona asuvalle nartulle. Mummon lapsenlapset olivat ajatelleet ilahduttaa yksinäistä mummoa ja hankkivat hänelle seuraksi valkokirjavan tyttöpennun. Vaan eipä kulunut kuin vuosi, kun mummon koira sai itse pentuja. Eihän mummo olisi ison koiralauman kanssa pärjännyt, joten lapsenlapset kuljettivat pennut Irinan tarhalle etsimään koteja.

Kide on pikkuinen vähän rasavilli tytönhupakko. Häntä pystyssä se loikkaa kenen tahansa ohi kulkevan pennun niskaan ja aloittaa vauhdikkaat painileikit. Kide ei ihan hevillä anna periksi tai jätä leikkiä kesken, joten toisen pennun osaksi jää joko kestää sen railakkaat leikit tai ilmoittaa pienellä komennuksella Kidelle, että nyt tyttö muuten jo riittää. Kilttinä tyttönä Kide silloin vaihtaa leikkikaveria, niitähän tarhalla kun piisaa.

Ihmiset ovat myös kovasti Kiden mieleen: mahdoton määrä pusuja ja hulvatonta hännän heilutusta on tiedossa, kun Kiden kanssa menee tekemään tuttavuutta.

Kide on syntynyt aivan kesäkuun lopussa 2012. Kutsu Suomeen voisi käydä siis lokakuun lopussa!

Huomiothan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi.