Simon
Sukupuoli: uros
Koko:
Syntymäaika: 11/2013
16.2.2014
Simon sai kodin Viipurista.
15.2.2014
Simon on jykevä, rauhallinen poika. Simon vaikuttaa uteliaalta ja reippaalta pennulta, joka vain odottaa, että oikea elämä voisi alkaa!
Simon joutui Irinan tarhalle noin kolmikuisena. Jostain syystä tästä ystävällisestä pojasta joku halusi eroon, joten sen kohtaloksi tuli joutuminen tarhan pentuaitaukseen, kilpailemaan ihmisten huomiosta ja siitä kaikkein tärkeimmästä eli pääsystä omaan kotiin.
Simon ei tunnu olevan kovinkaan hämillään paikanvaihdoksesta, vaikka tarhan meteli ja meininki saa uudet koirat yleensä aina varovaisiksi ensimmäisiksi viikoiksi. Simon taitaa olla sellainen omilla tassuillaan seisova koira, jota ei pikkuasiat hetkauta suuntaan eikä toiseen.
Kaikkiin ihmisiin Simon suhtautuu hyvin uteliaasti ja ystävällisesti. Sylittely kuvaamista varten sopi pojalle oikein mainiosti, saahan sylissä samalla roppakaupalla huomiota ja silityksiä.
Simonista kasvaa vähintään keskikokoinen koira. Koska Simon vaikuttaa varsin itsevarmalta pojalta, olisi varmasti hyvä, jos Simonin kodissa olisi jo aiempaa koirakokemusta. Mutta jos osaat lempeän johdonmukaisesti ja päättäväisesti opastaa tätä nuorukaista myös teini-iän melskeissä sekä kaikki ne yli kymmenen vuotta sen jälkeen, muuttaisi Simon riemusta hyppien luoksesi!
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.