Foka
Sukupuoli: uros
Koko: n. 60 cm, 23,5 kg
Syntymäaika: 9/2017
29.7.2018
Joskus hoitokoirien kanssa tulee vastaan tilanteita, joissa on pakko luovuttaa ja todeta, että kaikki voitava on tehty eikä koiraa voida turvallisesti sijoittaa. Kodin etsiminen kipuilevalle ja haastavakäytöksiselle Fokalle päätettiin lopettaa.
26.5.2018
Foka jatkaa kotihoidossa pk-seudulla arkisten taitojen opettelua ja nopeasti se oppiikin kaikkia uutta! Fokalle on lisätty uusi video.
Viipurin koirat - Foka kevät 2018
26.4.2018
Foka on oppivainen ja fiksu poika, joka kaipaa koulutuksesta kiinnostunutta omistajaa. Foka odottaa kotia pääkaupunkiseudulla.
Foka on opetellut kotikoiran elämää nyt kaksi kuukautta. Siitä on kasvanut komea ja leikkisä nuorimies. Fokan perimässä on todennäköisesti paljon saksanpaimenkoiraa, sillä sen luonne on hyvin palveluintoinen, mutta samalla myös herkästi kiihtyvä ja reagoiva.
Foka oppii uudet asiat nopeasti ja häiriöttömässä ympäristössä sillä on paljon malttia opetteluun ja tottelemiseen. Pienetkin häiriöt ovat sille kuitenkin yhä vaikeita, minkä vuoksi se tulee tarvitsemaan sitkeää harjoittelua maltillisesti edeten, jotta keskittymiskyky kasvaa myös häiriöisissä ympäristöissä. Kotona ja metsälenkeillä se on rento ja hyvin hoitajaa kuunteleva koira, ja pitkäjänteisen siedättämisen ja totuttamisen avulla samaa käytöstä tavoitellaan myös muualle.
Foka reagoi ympäristön tapahtumiin erittäin herkästi haukkumalla. Siksi vilkkaassa kaupunkiympäristössä oleminen on Fokalle vaikeaa, koska ympärillä on niin paljon asioita, joihin se kokee tarpeelliseksi reagoida. Fokalle olisikin ihanteellista, jos se löytäisi kodin rauhallisesta ympäristöstä. Sieltä käsin olisi helpompaa järjestää maltillisia häiriöharjoituksia, kun joka lenkillä ei tule tauotta toisia koiria tai ihmisiä vastaan. Rauhallinen koirakaveri olisi varmasti myös hyvä malli Fokalle.
Mutta on Fokassa kovin paljon myös hyviä puolia! Se on hyvin leikkisä, rakastaa palloja ja keppejä. Parhaillaan Fokan kanssa harjoitellaan lelujen noutamista. Foka rakastaa myös oman ihmisen läheisyyttä, sohvalle ja sänkyyn on kiva käpertyä aivan ihmisen viereen. Foka osaa jäädä koira kaverin kanssa nätisti kotiin työpäivän ajaksi.
Kynsien leikkuu sujuu Fokalta ongelmitta. Fokan kanssa ollaan treenattu katsekontaktia niin sisällä kuin ulkona, samoin "istu" ja "maahan" käskyt ovat opittuja asioita. "Etsi" sanalla Fokaa osaa jo etsiä huoneisiin piiloitetut namit.
Komea Foka on iloinen ja hauska poika, mutta se tarvitsee ehdottomasti omistajan, joka on valmis laittamaan aikaa sen kouluttamiseen. Onneksi Foka on innokas oppimaan ja tekemään yhteistyötä oman ihmisensä kanssa, joten projektiin paneutuva ihminen saa Fokan varmasti oppimaan uusia käytösmalleja. Foka nauttisi varmasti suuresti myös jostain harrastuksesta, kuten vaikka jäljestämisestä tai muusta nenätyöskentelystä.
Vaikka kadulla Foka herkästi haukkuu vieraita ihmisiä, on se tutustuttuaan kuitenkin pian vieraidenkin ihmisten kaveri. Lapsista Fokalla ei ole kokemusta, joten se etsii kotia vain aikuiskodista. Fokan kodin tulee sijaita omakotitalossa sen haukkuherkkyyden vuoksi.
4.4.2018
Foka kävi tehosterokotuksilla, eli se on nyt saanut rokotukset kertaalleen myös Suomen puolella. Foka on kotihoidossa pääkaupunkiseudulla.
Fokasta otettiin rokotusten yhteydessä verinäytteet sydänmato- ja ihomatoseurantaa varten (Dirofilaria immitis ja Dirofilaria repens). Fokan verestä ei löytynyt mikrofilarioita, eli näytteet olivat negatiiviset.
9.3.2018
Foka on mainio nuorimies, joka energiaa pursuten valloittaa maailmaa ja odottaa omaa kotia pk-seudulla.
Foka on reipas ja energinen koiranpentu, jolta löytyy myös omaa tahtoa. Hihnalenkit sujuvat Fokan kanssa jo ihan reippaasti ja myös hieman äänekkäästi, sillä Foka kommentoi ulkona varmuuden vuoksi vähän kaikkea. Tässä riittää siis uudella omistajalla vielä harjoiteltavaa, että Foka oppii, ettei ihan kaikkea tarvitse olla valmis kommentoimaan.
Foka on nopea poika oppimaan, sen kanssa on treenattu mm. katsekontaktin ottamista sekä istu-käskyä. Fokalla on hyvin tarkka nenä, joten siitä saisi varmasti hyvän harrastuskoiran etsintäharrastuksiin. Autossa Foka osaa matkustaa mallikkaasti. Vieraisiin ihmisiin Foka suhtautuu uteliaan avoimesti, kunhan on ensin saanut pienen hetken tutustua.
Yksinjääminen on Fokalle vielä vähän hämmennystä aiheuttava asia, ja silloin Foka käyttää myös ääntänsä. Se kuitenkin rauhoittuu jonkin ajan kuluttua, joten harjoittelulla yksinjääminenkin saadaan varmasti tulevaisuudessa sujumaan rauhallisesti. Varmuuden vuoksi Fokaa ei kuitenkaan sijoiteta kerrostaloon.
Foka ei etsi paikkaa sohvaperunana, mutta reipasta lenkki- tai harrastuskaveria etsivälle Fokasta kuoriutuu vielä oiva koirakaveri!
18.2.2018
Komea ja reipas poliisikoira Rex eli Foka saapui jäljittämään omaa kotiaan pk-seudulle.
Hoitopaikkaan odoteltiin tulevan hieman ujomman puoleista poikaa, mutta Fokapa onkin osoittautunut reippaaksi poliisikoiran kopioksi. Rinta rottingilla ja terävä katse silmissään Foka on jo valloittanut hoitopaikan isännän ja emännän. Heti ensimmäisenä iltana pesun jälkeen Foka juoksi reippaasti ovelle vastaan kotiin tullutta emäntää. Lähinnä uteliaana oloisena se kyseli ”Kukas sieltä onkaan tulossa?”, eikä arkailusta ollut tietoakaan. Onpa Foka ehtinyt jo kokea yhdet kutsutkin. Vallan mukavalta olivat koirapojasta tuntuneet lukuisat rapsuttelut.
Foka onkin kotiutunut varsinaista pikavauhtia uusiin olosuhteisiin. Ensimmäisestä illasta lähtien on ulos käyty pissimässä ja muutaman kerran jo rutaistu se isompikin hätä hangelle. Sisälle toki vielä vahinkoja sattuu, mutta idea on selvästi ymmärretty. Oven aukaisun jälkeen Foka juoksee aidatulle takapihalle omatoimisesti, käy pistämässä hankeen keltaisen läikän ja kipittelee sen jälkeen tyytyväisenä takaisin sisälle.
Kaveri vaikuttaa varsin fiksulta pennulta kaikin puolin. Foka on jo saanut vainun missä jääkaappi sijaitsee sekä kummallisesti huoneitten väliin laitettujen esteitten yli hyppely on opittu. Kaveri onkin osoittanut päättäväistä ja sitkeää luonnetta, kymmenien kertojen jälkeenkin Foka yhä uudelleen on sitä mieltä, että esteradat on tehty hypittäväksi eikä kunnioitettaviksi. Onhan se toki ihan ymmärrettävää, kun sääntöjen rakentaminen on vasta alkutaipaleella, ei kaikkia tylsiä juttuja ihan heti omaksuta.
Uteliaisuutta ja tarmoa nuoressa koirassa riittää. Tällaista iloista pentuenergiaa täynnä oleva koirapoika tarvitseekin aktiivisen kodin, ettei se ehdi keksiä omia pikku jäyniään. Tuskinpa kovin montaa kiitosta kuitenkaan keräisivät pureskellut matonkulmat, sohvatyynyn tuhoaminen tai muunlainen kiehtova pikku puuhailu. Foka tulee hyvin toimeen hoitopaikan toisen koiran kanssa. Kolmevuotiaan narttukoiran kanssa leikitään ja painia jytistetään kovasti. Fokalta on sujunut hyvin työpäivän mittainen kotona oleminen, toisen koiran näyttäessä kaverina hyvää esimerkkiä.
Tarhalla Fokan maailma oli hyvin rajoitettu, eikä ulkona olleet asiat ehtineet tulla tutuiksi. Foka onkin ihmetellyt muun muassa sellaisia asioita kuin auto ja vieraat ihmiset. Fokalle tuiki tuntemattomat ihmiset kovin mielellään tutustuisivat uuteen kulmakunnan komistukseen. Hieman juttelisivat ja silittelisivät suloista pentua. Foka on kuitenkin katsonut viisaimmaksi sujahtaa turvaan hoitomamman jalkojen taakse. Sieltä kurkittuna ulkona olevat maailman ihmeet ovat vaikuttaneet turvallisemmilta tutustua. Jossain vaiheessahan kaikki asiat kuitenkin arkipäiväistyvät ja niihin tottuu. Joten on odotettavissa, että Foka näissä ulkohommissakin reipastuu.
Jämerätassuisen Fokan koko noin viiden kuukauden iässä on 12 kg ja korkeus on 45 cm tietämillä. Fokan on arvioitu kasvavan keskikokoiseksi. Poika odottaa häntä heiluen adoptiohakemuksia pääkaupunkiseudun tuntumassa.
12.2.2018
Reipastunut Foka pääsi kotihoitoon pääkaupunkiseudulle.
20.1.2018
Foka on vähän ujo poika, joka pelastettiin vain päivän ikäisenä kadulta. Se on kasvanut hienoksi pikkupojaksi ja nyt olisi aika muuttaa omaan kotiin!
Foka ja Fredi ovat veljekset, joille meinasi käydä todella huonosti. Ne syntyivät kadulle, ja niiden emo jäi auton alle ja kuoli pentujen ollessa vain vuorokauden ikäisiä. Onneksi pennut löydettiin ja ne toimitettiin saman tien Olgan hoiviin. Olga on ruokkinut ja hoivannut pentuja tiiviisti, jotta niistä on kehittynyt vahvoja ja iloisia temmeltäjiä. Veljekset ovat saaneet kasvaa koira- ja kissalauman keskellä ja tottua ihmisten kanssa elämiseen, vaikkei emoa olekaan ollut näyttämässä niille mallia.
Foka on veljeksistä vähän ujompi. Se katselee tuumaillen vieraita, ja vasta hetken kuluttua se tassuttaa nuuskimaan housun lahkeita ja tutustumaan lähemmin. Sylissä Foka rauhoittuu nauttimaan rapsutuksista ja huomiosta, vaikka se vähän ujostuttava tilanne sille edelleen onkin.
Foka on kasvanut koko tähän astisen elämänsä Olgan kotona ja tarhalla, joten sillä ei ole oikein käsitystä sen ulkopuolisesta maailmasta. Siksi onkin hyvin mahdollista, että sitä jännittää aluksi kovastikin uudet asiat ja tilanteet. Foka etsiikin kotia, jossa sillä olisi koirakaveri antamassa tukea ja pitkäjänteinen omistaja, joka rauhallisesti haluaa opastaa Fokaa maailmaan tutustumisessa.
Fokasta kasvaa aikuisena keskikokoinen poika. Se tulee takuulla kaipaamaan reipasta liikuntaa, arkista aktivointia ja paljon yhdessä olemista, jotta sen elämästä muodostuisi onnellinen ja koiramainen. Hetken mielijohteesta ei Fokalle pidä kotia tarjota, mutta jos olet harkinnut pitkään ja huolella, ja olet varma, etteivät nuoren pojan kolttoset ja kouluttamiseen menevä aika sinua kauhistuta, odottaa Foka hakemustasi!
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tai kotihoidossa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.