Merlin
Sukupuoli: uros
Koko:
Syntymäaika: 4/2016
8.10.2016
Merlin sai kodin Viipurista.
8.10.2016
Merlin on hyvin ystävällinen ja lempeä poika. Irinan tarhalle Merlin päätyi hylättynä kesämökkialueelta.
Merlin on kovin kaunis, punertavan musta poika. Sillä on hassu osittain kihara turkki ja tuuhea kippurahäntä. Arviolta seitsemän kuukauden ikäinen Merlin löydettiin hylättynä kesämökkialueelta syksyllä ja toimitettiin Irinan tarhalle. Vaikka joutuminen koiratarhalle on varmasti ollut jännittävä kokemus, ei Merlin onneksi kovin järkyttyneeltä vaikuta.
Merlin jää kaikessa rauhassa odottelemaan kun innokkaammat aitauskaverit ryntäävät tervehtimään ihmisiä. Kun meno on rauhoittunut, katselee Merlin kainosti vähän siihen tyyliin, että josko sekin saisi muutaman rapsutuksen ja namin. Merlin antaa kiltisti käsitellä itseään ja ottaa hyvin onnellisena silityksiä vastaan. Merlin vaikuttaa ainakin toistaiseksi rauhalliselta ja hyvin lempeältä pojalta, joka tulee hyvin toimeen aitauskavereidensa kanssa.
Merlin on varmasti tottunut ihmisiin ympärillänsä, mutta emme tiedä onko se koskaan asunut kodissa. Niinpä tulevan kodin on hyvä ymmärtää, että alussa Merlinillä voi olla paljonkin uutta opittavaa ja ihmeteltävää - mutta ei mitään mistä ei selvittäisi ajan, pitkäjänteisyyden ja harjoittelun avulla. Merlin toivoisi kovasti omaa kotia. Sellaista kotia, missä odottaisi kunnollinen ruoka, pehmeä peti ja ennen kaikkea sitoutunut ihminen, jolla riittää rakkautta ja ymmärrystä pienelle koirapojalle koko sen loppuelämäksi.
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.