Mio
Sukupuoli: uros
Koko:
Syntymäaika: 1/2013
12.4.2013
Mio sai kodin yhdistyksen ulkopuolelta.
10.4.2013
Vauhdikas Mio valloittaa kenen tahansa sydämen! Pieni kippurahäntä heiluen Mio kiiruhtaa hakemaan huomiota ja poika tekee kaikkensa, jotta pääsisi edes pieneksi hetkeksi syliin.
Mio sisaruksineen oli löydetty perinteiseen tapaan tarhan edestä pahvilaatikosta. Neljä pientä kuonoa oli varovasti kurkottanut laatikon laitojen yli, kun tarhan työntekijä oli aamulla aloittanut työpäivänsä. Koirien hylkääjästä ei tietenkään näkynyt enää jälkeäkään, joten miehen oli tehtävä tilaa yhteen pienistä pentutaloista ja siirrettävä pennut sinne.
Mio on pennuista reippain ja vauhdikkain. Loputtomalla innolla Mio pomppii minua vasten, jotta poika varmasti saisi kaiken mahdollisen huomion vain itselleen. Mio ei kainostele ketään eikä mitään, vaan poika on selvästi sitä mieltä, että koko maailma on vain häntä varten.
Mio tulee takuulla olemaan väsymätön lenkkikaveri ja mutkaton matkailija, kunhan poika pääsee tarhalta kotiin ja saa pitkäpinnaista opastusta uusiin asioihin ja tarvittaviin käytöstapoihin. Hetken aikaa Mio joutuu kuitenkin vielä varttumaan tarhalla, ennen kuin uusi elämä omassa kodissa voi alkaa: Mio voi matkustaa Suomeen toukokuun loppupuolella.
Viipurin koirat - Mio
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.