Lisa
Sukupuoli: narttu
Koko: keskikokoinen (n. 45 cm)
Syntymäaika: 3/2012
6.3.2013
Lisa sai kodin yhdistyksen ulkopuolelta.
24.2.2013
Lisasta on kuoriutunut iloinen ja sydämellinen tyttö. Mistä löytyisi koti tälle varsin näppärän kokoiselle ilopillerille?
Lisa on alun perin löytökoira Kazanista, Tatarstanista. Kaupunki sijaitsee Moskovan takana. Viranomaiset ovat ryhtyneet ampumaan irtokoiria kaduilta ennen ensi kesän urheilun suurtapahtumaa. Huolestuneet eläinsuojelijat alkoivat etsiä ystävällisille koirille sijoituspaikkoja Venäjän tarhoilta, sillä Kazanissa ei ole omaa koiratarhaa. Ja niin Lisa yhdessä siskonsa Lunan sekä muutaman muun kodittoman koiran kanssa sai kuljetuksen Viipuriin Irinan tarhalle, 1300 kilometrin päähän.
Aluksi Lisa oli hyvin järkyttynyt uudelle tarhalle joutumisesta, mutta eipä mennyt kuin pari päivää, niin Lisasta kuoriutui iloinen ja leikkisä tyttö. Nyt Lisa riekkuu häkissään Luna-siskon ja nuoren uroksen kanssa niin, että hitaampia voisi moinen vauhdikas painileikki jopa vähän hirvittää.
Lisa vaikuttaa kiltiltä ja sydämelliseltä tytöltä. Lisa ei ole välttämättä koskaan asunut sisätiloissa, joten Lisan kotiuttamiseen tulee suhtautua kuin pienemmänkin pennun: sisäsiisteys, hihnassa käveleminen ja kaikki muut perustaidot tarvitsevat varmasti hiomista. Mutta mitäpä tämä reipas tyttö ei oppisi, kunhan uusi omistaja jaksaa tyttöä vain opettaa.
Lisa todennäköisesti ilahtuisi, jos uudessa kodissa olisi leikkisä koirakaveri odottamassa. Mikään välttämättömyys tämä ei kuitenkaan ole. Lisa on saanut jo kaikki tarvittavat rokotukset, joten matka Suomeen voisi alkaa jo pian!
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.