Selma
Sukupuoli: narttu
Koko:
Syntymäaika: 12/2012
17.6.2013
Selma sai kodin Saksasta.
26.4.2013
Selma-kaunokainen on hyvin iloinen, mutta vähän ujo pentu. Vaan mistä löytyisi Selmalle sen arvoinen koti!
Selma oli kuulemma löytynyt kadulta. Viipurilainen nainen oli tuonut Selman Irinan tarhalle ja kertonut löytäneensä se yksinään kadulta. Kun näin lähti, jäi Selma katselemaan sen verran huolestuneena perään, että väkisin tuli mieleen, oliko nainen kuitenkin kyllästynyt pennun hoitoon ja keksinyt tarinan sen löytymisestä. Niin tai näin, nyt Selman on valloitettava joku uusi ihminen, joka avaisi kotinsa oven tälle kauniille tytölle.
Selma on iloinen tyttö. Välillä sitä vähän ujostuttaa vieraat ihmiset, ja silloin Selma vilahtaa pentuaitauksen rakennukseen tarkkailemaan tilannetta kauempaa. Herkut kuitenkin kelpaavat tytölle aina, ja kuono ojossa se tulee hakemaan herkkuja ujostelusta huolimatta.
Selmasta kasvanee toimelias tyttö, joten uuden omistajankin on oltava valmis niin tytön peruskouluttamiseen kuin jokapäiväiseen, reippaaseen liikuntaakin. Selmasta kasvaa varmasti hieno lenkkikaveri, kunhan se pääsisi jo pian tarhalta totuttelemaan uuden kodin arkeen ja juhlaan! Sillä juhlan paikkahan se on, kun suloinen Selma pääsee valloittamaan uuden kotinsa.
Viipurin koirat - Lydia & Selma
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.