Hiili

Sukupuoli: narttu
Koko:
Syntymäaika: 4/2012

15.7.2012
Hiili jatkaa kodinetsintää Saksassa.

7.7.2012
Pikimusta Hiili on mukava tassuttelija: sopivan rauhallinen tyttö, muttei kuitenkaan mikään arkajalka.

Tänä keväänä Irinan tarhalle päätyi huima määrä kodittomia koiranpentuja. Hiili oli mukana jossain niistä pentueista, mutta kukaan ei enää oikein muista, mistä pentueessa se olikaan. Mustia pentuja on usein hieman työlästä erottaa toisistaan, vaikka Hiili on kyllä mustista mustin: tytöstä ei valkoista karvaa tahdo löytää etsimälläkään.

Hiili on ystävällinen, sympaattinen ja iloinen pentu. Se ottaa mielellään osaa muiden pentujen kanssa riehumiseen, mutta hienosti Hiili osaa myös rauhoittua, kun se pääsee syliin rapsuteltavaksi.

Hiili on valmis muuttamaan Suomeen jo pian, kunhan se vielä pienen hetken odottaa rokotusten voimaanastumista.

Huomiothan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu huolellisesti adoptio-ohjeisiin ja täytä kotiselvityslomake ennen kuin soitat koiravaraajillemme.